tiistai 28. toukokuuta 2013

Kuutos-luokalta yläasteelle


Nyt on taas se aika vuodesta kun koulut loppuvat ja kutoset pääsevät ylä-asteelle, jossa uudet haasteet kohtaavat heidät. Varmasti mukavaa vaihtaa oppiympäristöä. Nyt on kutoset ollut yhdessä kolmosluokalta asti ja monet eivät pääse samalle luokalle, mutta silloin saa uusia ystäviä ja tuttavuuksia.

Ala-asteella on ollut kivaa, mutta kuitenkin on hyvä päästä eteenpäin yläasteelle.
6B

 

torstai 16. toukokuuta 2013

Roskienkeruupäivä 15.5.

 Roskienkeruupäivänä jokainen luokka sai oman alueensa koulun ympäristöstä, alue oli tarkoitus siivota roskista.

Jokainen oppilas sai sinä päivänä tehtävän ottaa mukaan kouluun siivoushanskat ja muovipussin, lisäksi lähes kaikki saivat halutessaan roskienkeruupihdit.
Meidän luokka (4.D) sai siivousalueeksi NMKY:n, partiomajan ja leikkipuiston ympäristön. Meille sanottiin, että jos löytää vaarallisen esineen esim. huumeneulan siihen ei saa koskea vaan pitää kertoa opettajalle.
NMKY:n työtekijät olivat iloisia kun siivosimme heidän ympäristöään. He toivat meille mehua kannussa. Kyllä se mehu maistuikin kun oli niin lämmin ilma.

 Otto ja Pyry 4.D

perjantai 3. toukokuuta 2013

vappujuhla

Vappujuhla on koulussamme jo perinne. Silloin kaikki oppilaat ja opettajat pukeutuvat hauskoihin vaatteisiin. On kivaa kun opettajatkin pukeutuvat.
 
Koulupäivä alkoi klo 9 jonka jälkeen siirryimme saliin katsomaan vappujuhlan Avolava-esityksiä, jossa esiintyi koulumme oppilaita. Tänä vuonna Talent-kisa oli pidetty jo maaliskuussa, koska koulusta piti valita edustaja koulujen väliseen Taito-kisaan.
Meidän luokassamme pidettiin lisäksi nyyttärit, johon pojat toivat suolaista ja tytöt makeaa syömistä. Kaikki saivat pelata yhdessä lautapelejä ja viettää mukavaa aikaa yhdessä. Vappujuhla on tärkeä päivä, koska on kiva välillä juhlia yhdessä eikä tehdä vain aina koulutöitä.
 
4D